Koti ja luonnon värikartta

Koti on toisinaan levoton paikka. Ainakin tällaiselle sisustamisesta kiinnostuneelle kotona työskentelevälle suunnittelijalle. On päiviä, kun pitäisi tehdä keskittyneesti töitä ja katse lähteekin harhailemaan ympäri seiniä ja yht’äkkiä huomaakin raahaavansa vaatehuoneesta sinne unohtuneita julisteita ja grafiikan lehtiä.

Rakastan varsinkin keväisin valoa tulvivaa kotia, valkoisia seinäpintoja, joita vasten kaikenväriset maalaukset ja julisteet sujahtavat vaivatta. Kevät herättää aina jonkinlaisen uudistamisen tarpeen ja muutoshalun joka pistää muokkaamaan kodin sisustustakin uuteen uskoon. Vaikka keskellä yötä. Siinä vaiheessa vuorokautta, kun päässä ei liiku enää juurikaan järkeviä ajatuksia. Ja siitä huolimatta jokin sisustuslehden kuvassa oleva yksityiskohta saattaa kiinnittää huomioni ja käynnistää never-ending sisustusprojektin. Yöthän ovat siihen parasta aikaa.

Tai kiireiset työpäivät. Kuten tänään.

Continue Reading

Sisustustsunami ja fengshui

Onkohan se tämä alkavan kevään hento sirkutus, vai lisääntyneen valon verkkokalvoja kirkastava vaikutus, mikä käynnisti päässäni valtaisan sisustuksellisen muutostarpeen? Vai onko se kenties se sama ääri-ilmiö – lasteni huoneita perinpohjin mylläävä sisustustsunami – minkä valtaan itsekin jouduin? Saatan istua pitkiä aikoja tuijottelemassa kotimme nurkkauksia pohtien ilmapiiriä ja sisustuksellisten ratkaisujen toimivuutta. Fiilistelen valonsäteiden virtausta huoneiden eri sopukoihin ja erilaisten materiaalien kommunikointia ja keskinäistä dialogia. Myöhäiset illat ja alkuyön hiljaiset tunnit saavat muutosvoimat jylläämään villisti.

Continue Reading

Valaisinten vastustamaton viehätys

(kuvakollaasin valaisinten kuvat Finnish Design Shopin ja Vepsäläisen sivuilta)

Olen ollut vuosikausia valaisinhulluuden riivaama. Valaisinten viehätys perustuu kohdallani suurelta osin niiden puhuttelevaan muotokieleen. Ostopäätöksiini ovat vaikuttaneet suuresti elämän varrella syntyneet muistot ja mieleen kirjautuneet tarinat. Joskus tunnen palavaa rakkautta ensi silmäyksellä, joskus kipinä syttyy vasta myöhemmin, kun tähtien asennot ovat suotuisia.

Continue Reading