Loma on ihmisen parasta aikaa

Kroatian turkoosit rannat

Mistä on hyvä loma tehty? Auringon nousun ja laskun väliin jäävistä ennalta määrittelemättömistä hetkistä, kun päivän kulkua ohjaavat mielihalut ja hetkelliset tarpeet. Liikuntaa jos huvittaa, ruokaa kun on nälkä. Uimista kristallinkirkkaassa vedessä. Kalaparvien seuraamista vedenalaisten kallioiden rosoisilla pinnoilla. Auringon lämpöön kietoutumista. Nukahtamista kirja kädessä rannalle, heräämistä aaltojen pauhuun. Ajan verkkaista lipumista, ajantajun häviämistä.

Continue Reading

Kesäkurpitsa taipuu moneen

Vaikka tämä blogi ei nyt varsinaisesti olekaan mikään ruokablogi, enkä minä varsinaisesti mikään viiden tähden kokki, kirvoitti alkuvuonna postaamani tomaattikeiton resepti tutuilta vuolaasti kiitoksia. Oli kuulemma pelastanut monen perheellisen viikkoruokalistan. Tuo kyseinen keittohan on siitä ihmeellinen kasvisherkku, että se maistuu myös lapsille. Tämä on testattu useaan otteeseen täällä kotinurkillakin. Meidän neidit saattaa vetää kattilassa olevan keiton koulun jälkeen ihan vain välipalaksi. (Vaikka olisin tarkoituksella tehnyt sitä suuren satsin tulevia kiireisiä työpäiviä ja lounaita silmällä pitäen…)

Continue Reading

Kesä on täällä!

Kai se on näin parin viikon lämmön jälkeen uskottava, että kesä on täällä. Ensimmäisten hullaannuttavan lämpimien päivien jälkeen alkoi pieni skeptikko nostamaan päätään sääennustuksia katsellessa. Että eihän tämä nyt kertakaikkiaan voi pitää paikkaansa. Viikko toisensa perään helteistä. Kyllä se kylmä ilmamassa ihan pian tänne rantautuu ja siinä se sitten oli. Kesä. Mutta eipäs ollutkaan. Tämäkin viikko näyttää kartassa punaiselta. Pikkuhiljaa alkaa tajuamaan, että nuo takapihan itsekseen hyvinvoivat kasvit alkavat tarvitsemaan piakkoin letkuruokintaa.

Continue Reading