creativity and inspirations
Istun yläkerrassa lapsen huoneen lattialla nuhjuisessa ajan hapertamassa yöpyjamassa ja yritän päästä kartalle. Aamu alkoi palohälytyksen kaltaisella äkkiherätyksellä. Naapurin tyttö seisoi ovella, omat nukkui autuaasti sängyissään. Kello oli liikaa, enkä tajunnut miksei puhelimen herätys ollutkaan hoitanut tehtäväänsä.
Epäilen happimyrkytystä. Endorfiinien tuottamaa humalatilaa. Ehkä tuo Kaapelitehdas onkin minulle liikaa. Yli-inspiroidun, en mahdu ääriviivojeni sisään.
Joskus sitä kesken lauseen pysähtyy miettimään, että mä teen vielä tän yhden jutun ja sitten huilaan ja hetikohta onkin taas pää ja kalenteri täynnä kaikkea mihin yhden ihmiselon aika ei riitä. Koko ajan pitää juosta, mennä ja tehdä niin mahdottomasti. Yrittää napata vauhdista, tavoitella kaikkea. Käyttää hyödyllisesti jokainen hetki.
Tiedättekö ne hetket, kun pitäisi paahtaa täysillä, deadline lähestyy vääjäämättä ja kaikki energia tulisi suunnata käsillä olevaan työhön? Sanotaan nyt vaikka to-do-listalla oleviin hakemuksiin, tarjouspyyntöihin tai laskutukseen. Ei siis niin luoviin juttuihin. Juuri näillä kiivailla kuolemanviivan hetkillä minulle iskeytyy toisinaan jarrut päälle. Kertakaikkisesti. Mieleen tulee hirveä määrä kaikkea muuta juuri sillä hetkellä tuikitärkeää HETI toteutettavaa askaretta.
Täällä sitä nyt haahuillaan päämäärättömästi itsekseen kiukutellen, pystymättä tarttumaan oikein kunnolla mihinkään toimeen. (Suunnittelutöiden kanssa ei jostain syystä tätä kiukuttelua ilmene.) Toki tähän liittyy pieni stressinpoikanenkin, mikä saattaa valvottaa toisinaan öiseen aikaan suunnittelemassa maata mullistavia projekteja. Pimeässä maatessa kulkeutuu makuuhuoneessa vaeltelevien puiden varjojen mukana mitä ihmeellisimpiin sfääreihin. Työt jää niin sanotusti päälle.
Juna pysähtyy nytkähtäen. Outoa puhetta, sanat eivät erotu vieraasta nuotista. Asemarakennusten kylteissä versaaleilla kirjaimilla nimiä. ALMELO, HENGELO, ENSCHEDE. Tasaisessa maisemassa laiduntavat lehmät ovat vaihtuneet kaikkialle levittäytyneisiin polkupyörälaumoihin. Istun asemalaiturilla matkalaukkuni päällä. Ihmiset poistuvat kovaäänisesti keskustellen yksi toisensa jälkeen kaupungin uumeniin. Poskisuudelmia vaihdetaan. Kolme, lasken. Aika kuluu, asema hiljenee. Ympäröivä pimeys tiivistyy sakeaksi seinämäksi. Jännittynyt odotus vaihtuu pikkuhiljaa hiipiväksi huoleksi ja pettymykseksi. Eddie. Ainoa kiintopisteeni paikassa, mikä tulisi olemaan kotini seuraavat kolme kuukautta. Hollanti, Holland, The Netherlands.