creativity and inspirations
Usein toisten elämä tuntuu niin paljon jännittävämmältä kuin tämä oma lapsiperhearjen täyttämä elämä. Ja blogien ja sisustuslehtien kodit, ne ne vasta jännittäviä ja ihania onkin. Kaikki ne kuvissa tiuhaan esiintyvät ihanat esineet ja huonekalut – Marimekon Uurna-vaasit, Louis Poulsenin VL45 Radiohus -valaisimet, (jälleen yksi valaisin, mikä sopisi niin hyvin kokoelmaani) Finarten ihanat matot, joista vielä vain haaveilen.
Joskus sitä kesken lauseen pysähtyy miettimään, että mä teen vielä tän yhden jutun ja sitten huilaan ja hetikohta onkin taas pää ja kalenteri täynnä kaikkea mihin yhden ihmiselon aika ei riitä. Koko ajan pitää juosta, mennä ja tehdä niin mahdottomasti. Yrittää napata vauhdista, tavoitella kaikkea. Käyttää hyödyllisesti jokainen hetki.
Wo-hoo! Toisinaan kun elämässä lähtee tapahtumaan tapahtuu. Otetaan nyt vaikka tämä viikonloppu. Perjantaina kirjoitin työhuoneen vuokrasopimuksen, viikko sitten en edes etsinyt työhuonetta. Kuulitteko, oma työhuone!
Hyvästi siis ympäri taloa levitetyt maalausvälineet ja kankaat! Hyvästi maalaustelinettä jyrsivä pieni assistenttini Aapo! Hyvästi ärtyneet ilmeet ja keskeytyneet maalaussessiot ja prosessit. Minulla on nyt oma työhuone!
Tiedättekö ne hetket, kun pitäisi paahtaa täysillä, deadline lähestyy vääjäämättä ja kaikki energia tulisi suunnata käsillä olevaan työhön? Sanotaan nyt vaikka to-do-listalla oleviin hakemuksiin, tarjouspyyntöihin tai laskutukseen. Ei siis niin luoviin juttuihin. Juuri näillä kiivailla kuolemanviivan hetkillä minulle iskeytyy toisinaan jarrut päälle. Kertakaikkisesti. Mieleen tulee hirveä määrä kaikkea muuta juuri sillä hetkellä tuikitärkeää HETI toteutettavaa askaretta.
Täällä sitä nyt haahuillaan päämäärättömästi itsekseen kiukutellen, pystymättä tarttumaan oikein kunnolla mihinkään toimeen. (Suunnittelutöiden kanssa ei jostain syystä tätä kiukuttelua ilmene.) Toki tähän liittyy pieni stressinpoikanenkin, mikä saattaa valvottaa toisinaan öiseen aikaan suunnittelemassa maata mullistavia projekteja. Pimeässä maatessa kulkeutuu makuuhuoneessa vaeltelevien puiden varjojen mukana mitä ihmeellisimpiin sfääreihin. Työt jää niin sanotusti päälle.
Tunnustan; olen rakastunut. Palavasti. Ja niinkuin suurten tunteiden kanssa on tapana käydä, on enää vaikeaa edes palauttaa mieleen aikaa ennen. Ennen suuren rakkauden syttymistä.