creativity and inspirations
“Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia – eikä se liity mitenkään seksiin. Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”
”Suomessa sitä on tavallaan yksin, sillä eihän tämä meidän taidemaailmamme ole kauhean rikas ja monipuolinen. Ehkä minä olen käynyt itseni kanssa sellaista dialogia, jota kaverit muualla käyvät toistensa kanssa. Naapuriateljeessa voi olla taiteilija, joka tekee jotain aivan erilaista kuin itse. He käyvät nuo keskustelut toistensa kanssa, minä keksin itselleni kavereita.”
Joulukuun 27. päivä valkenee Espoossa harmaana ja loskaisena. Maisema on alhaalla roikkuvien pilvien ja kostean sumun täyttämä. Syksyn raskaasta apeudesta ei kuitenkaan ole tietoakaan, niin onnelliseksi tuo joulua ennen satanut lumi tekee mielen. Päivien pitenemisen tuntee vielä selkeästi enemmän korvien välissä kuin päivissä. Se helpotus, kun on jälleen kerran rämmitty läpi pilkkopimeän syksyn ja selvitty yli talvipäivänseisauksen. Ilahduttu joulusta ja ansaitusta tauosta. Suunnattu katse jo kohti etäällä häämöttävää kesää.
Istun yläkerrassa lapsen huoneen lattialla nuhjuisessa ajan hapertamassa yöpyjamassa ja yritän päästä kartalle. Aamu alkoi palohälytyksen kaltaisella äkkiherätyksellä. Naapurin tyttö seisoi ovella, omat nukkui autuaasti sängyissään. Kello oli liikaa, enkä tajunnut miksei puhelimen herätys ollutkaan hoitanut tehtäväänsä.
Epäilen happimyrkytystä. Endorfiinien tuottamaa humalatilaa. Ehkä tuo Kaapelitehdas onkin minulle liikaa. Yli-inspiroidun, en mahdu ääriviivojeni sisään.