Meillä on ollut jo vuosia tapana, että ostan joka joulu lapsilleni omat joulukoristeet kuuseen. Perinne alkoi siitä, kun lähdin ystäväni kanssa jouluostoksille lasteni ollessa pieniä ja toin tuliaisina pallon jokaiselle. Seuraavana vuonna lapset jo odottivat tuliaisiaan. Nyt näitä palloja on kertynyt jo usean vuoden ajalta. Visualistin silmä lepää, kun kuusi näyttää harmoniselta ja lapset ovat tyytyväisiä, kun jokainen saa ripustaa omat koristeensa oksille.
Rönsyilevää barokkia @kreettakreetta:n hengessä
Ensimmäinen blogipostaus ever! Aika jännittynyt olo. Olen muokannut tätä tekstiä nyt pari päivää ja olen tilanteessa, missä mikään ei tunnu hyvältä tai valmiilta. No, onneksi joulukiireet pukkaa jo hyvää vauhtia päälle, niin ei voi jäädä tähän liikaa vatvomaan. Here we go! Jättäkää ihmeessä kommenttia, otan kaiken palautteen ja kehitysideat innolla vastaan.
Kukkakurssi Asun & Anno -kodissa
Pääsin osallistumaan viikonloppuna Kreetta Järvenpään huikeaan kukkaworkshopiin ihanassa Asun & Anno -pop up myymälässä Helsingissä. Olin ladannut päivään suuria odotuksia. Edes kotiin unohtunut lompakko, ja sen myötä syömättä jäänyt lounas ei himmentänyt loistavaa fiilistäni. Olin pongannut Kreetan kukkakursseja jo aiemmin, mutta osallistumiselle oli aina ollut jokin este. Nyt sekä aika että sijainti sopivat minulle mainiosti. Olin paikalla hiukan etuajassa, ja ehdin ennen kurssin alkua ihastella hetken Asun & Anno -kodin jouluista tunnelmaa, sisustusta ja Annon – aah, niin ihania! – sisustustekstiilejä.