Oman elämänsä sisustussuunnittelija

Olen menettänyt yksinvaltiaan asemani perheemme virallisena sisustussuunnittelijana. Tappelen väistämätöntä vastaan ja kiukuttelen kuin uhmaikäinen. Käymme jatkuvaa kädenvääntöä olemassa olevista ja hankittavista kalusteista. Käytettyinä ostetut ja elämää nähneet ikoniset Alvar Aallon suunnittelemat tuolit ja pöytä, jotka ovat kuin perheenjäseniä, eivät miellytä jälkikasvumme modernimpaa muotoilua arvostavaa silmää. Nyt talossamme vallitsee kiivaana vellova pöytä-gate. Siitä halutaan päästä eroon! Haluaisin taipua, mutta siitä huolimatta pidän kynsin ja hampain kiinni vuosia sitten tekemästäni kierrätyslöydöstä. Pöydän ympärille kehkeytyneiden sisustuksellisten näkemyserojen tuoksinnassa tartun entistä tiukemmin kiinni periaatteeseeni ja toistelen sitä kuin mantraa – yhtä en vaihda ja se on ARTEK, sisustukseni kulmakivi!

Continue Reading

Menestyvät ihmiset suunnittelevat etukäteen elämäänsä

– Moi, missä sä olet?
– Metsässä. Makaan kalliolla.
– …Aha. Miks?
– Koska menestyvät ihmiset tekee niin.

Silmiini sattui viikonloppuna amerikkalaisella Business Insider -sivustolla julkaistu artikkeli, jonka mukaan menestyvät ihmiset suunnittelevat etukäteen kuinka aikovat käyttää pitkät viikonloppuvapaansa mahdollisimman hyödyllisesti ja tehokkaasti. Vaikka tuo saattaa näin ensikuulemalta tuntua ahdistavalta, on listassa useita varsin järkeenkäypiä ehdotuksia ja aikaa varattuna ”ei minkään” tekemiselle. Se, miten tuo etukäteissuunnittelu arjessa sitten toteutuu, onkin eri juttu. Ohessa muutama vinkki menestyvien ihmisten viikonloppujen ajankäytöstä.

Continue Reading

Elä oma tarinasi todeksi

”Olen urani aikana saanut vaikuttua itseäni viisaampien ajattelijoiden oivalluksista. Yksi heistä on suuri Martin Buber, joka kiteytti olennaisen nerokkaasti: ”Elämän kruunu ei sittenkään ole onnellisuus, vaan uskallus elää oma tarina täydeksi ja todeksi.” Tämä lainaus on Jari Sarasvuon Stronghold-postituslistalta. ”Tekemillämme valinnoilla on suuri vaikutus siihen, minkälaisiksi elämämme muodostuvat…. arjen ahtaus todellakin johtuu tuhlatusta tulevaisuudesta” – todellakin!

Continue Reading

Työpöydän konmaritus

En kuulu ihmisiin, jotka päättävät aina vuoden vaihtuessa aloittaa uuden elämän. Päin vastoin ajattelen niin, että jokainen päivä pitäisi elää siten, että toteuttaisi sitä omaa parasta elämäänsä ja eläisi unelmiaan todeksi pala kerrallaan. Joskus tehden enemmän, joskus vähemmän. Kuitenkin näin uuden vuoden kynnyksellä, kun joulu on juhlittu ja siivottu kaappeihin odottamaan seuraavaa kertaa (mikä muuten näin iän karttuessa tuntuu tulevan joka vuosi aina vain nopeammin), on olo energinen ja mieli tähyää innoissaan jo kohti uusia haasteita. Tekee mieli siivota nurkkiin kertyneet tavarat ja uudistaa koko koti.

Continue Reading