Deadline ja kirpputorien aarteet

Vanha valokuva-albumi ja palkintolautanen

Tiedättekö ne hetket, kun pitäisi paahtaa täysillä, deadline lähestyy vääjäämättä ja kaikki energia tulisi suunnata käsillä olevaan työhön? Sanotaan nyt vaikka to-do-listalla oleviin hakemuksiin, tarjouspyyntöihin tai laskutukseen. Ei siis niin luoviin juttuihin. Juuri näillä kiivailla kuolemanviivan hetkillä minulle iskeytyy toisinaan jarrut päälle. Kertakaikkisesti. Mieleen tulee hirveä määrä kaikkea muuta juuri sillä hetkellä tuikitärkeää HETI toteutettavaa askaretta. Vähän niinkuin haahuilisi päämäärättömästi kirpputorien tavaraviidakossa löytöjen toivossa itsekseen kiukutellen, pystymättä tarttumaan oikein kunnolla mihinkään. (Suunnittelutöiden kanssa ei jostain syystä tätä kiukuttelua ilmene.) No, toki tähän liittyy pieni stressinpoikanenkin, mikä saattaa valvottaa toisinaan öiseen aikaan suunnittelemassa maata mullistavia projekteja. Pimeässä maatessa kulkeutuu makuuhuoneessa vaeltelevien puiden varjojen mukana mitä ihmeellisimpiin sfääreihin. Työt jää niin sanotusti päälle.

Continue Reading

#olisinpatiennyt että minä riitän

Nuori juhlamekossa, kesä

Muistatko vielä sen vapauden huuman, minkä peruskoulun loppuminen sai aikaan? Kun astuit aikuisuuden kynnyksellä itse määrittämällesi reitille? Vai oliko se kenties ahdistavaa aikaa, kun et tiennyt minne suunnata tutusta ja turvallisesta koulumaailmasta? Vaikka minulle oli peruskoulun jälkeinen suunta selvä, oli edessä kuitenkin monta asiaa, mitkä aiheuttivat huolta ja pelkoa. #olisinpatiennyt että koko elämä on uusien reittien vaeltamista. Että myös epävarmuus ja pelko kuuluvat elämään.

Continue Reading

Tiedettä, taidetta ja perhosia

Tiedättehän sen tunteen, kun on aivan kertakaikkisen haltioitunut jostakin. Kun henki salpaantuu pelkästä ajatuksesta ja perhosia alkaa lentelemään vatsassa. (Perhosia vatsassa on kyllä vähän hassu, mutta varsin kuvaava sanonta.)

Olin viime viikolla Aalto-yliopiston ja Grafian järjestämässä Visualizing Knowledge -seminaarissa ja workshopissa inspiroitumassa ja oppimassa. Koin noiden päivien aikana tunteita laidasta laitaan. Oli esityksiä, joista ei oikein saanut kiinni. Mieleen muistui aidosti ne kouluaikojen kuolettavan tylsät luennot, joiden aikana ajatukset karkasivat tahtomattakin toisaalle ja silmäluomet tuntuivat raskailta.

Ja sitten oli niitä kirkkaita hetkiä, kun haltioitui näkemästään täysin. Datavisualisoinnin mahdollisuuksista, nopeasti liikkuvasta kuvavirrasta, visuaalisista oivalluksista, teknisestä taidokkuudesta. Siitä sisäisestä palosta, mikä saa kaivamaan tietoa loputtoman määrän ja muokkaamaan sitä visuaalisesti kiehtovaan ja ymmärrettävään muotoon. Kehittämään ilmaisua kerta toisensa jälkeen eteenpäin ja yhä uudelleen etsimään ennen näkemättömiä tajunnan räjäyttäviä tapoja kuvata ja kuvittaa.

Continue Reading