Äiti menee yökylään, heippa!

Aamuinti ja paljaat varpaat laiturilla

”Olen mökillä pe-su teinien kanssa ja mulle kelpais seura ihan milloin vain.” Tällainen viesti tupsahti kolmen naisen WhatsApp-ryhmään torstaina. Elämä on siitä vekkulia, että tällainenkin pikapikaa ilmoille heitetty kepeä kutsu, mikä ei sisällä vaatimuksia, ei pakkoa, saattaa jopa vastoin kaikkia ennakko-odotuksia toteutua. Kun kyseessä on kolme perhettä, joiden lasten yhteenlasketut viikottaiset harrastetuntimäärät liikkuvat kolminumeroisissa luvuissa, on lähes lottovoitto saada mahdutettua tällainen ex tempore mökkivisiitti kalenteriin. Mutta toisinaan elämä yllättää iloisesti.

Continue Reading

Loma on ihmisen parasta aikaa

Kroatian turkoosit rannat

Mistä on hyvä loma tehty? Auringon nousun ja laskun väliin jäävistä ennalta määrittelemättömistä hetkistä, kun päivän kulkua ohjaavat mielihalut ja hetkelliset tarpeet. Liikuntaa jos huvittaa, ruokaa kun on nälkä. Uimista kristallinkirkkaassa vedessä. Kalaparvien seuraamista vedenalaisten kallioiden rosoisilla pinnoilla. Auringon lämpöön kietoutumista. Nukahtamista kirja kädessä rannalle, heräämistä aaltojen pauhuun. Ajan verkkaista lipumista, ajantajun häviämistä.

Continue Reading

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät”

Juna pysähtyy nytkähtäen. Outoa puhetta, sanat eivät erotu vieraasta nuotista. Asemarakennusten kylteissä versaaleilla kirjaimilla nimiä. Almelo, Hengelo, Enschede. Tasaisessa maisemassa laiduntavat lehmät ovat vaihtuneet kaikkialle levittäytyneisiin polkupyörälaumoihin. Istun asemalaiturilla matkalaukkuni päällä. Ihmiset poistuvat kovaäänisesti keskustellen yksi toisensa jälkeen kaupungin uumeniin. Poskisuudelmia vaihdetaan. Kolme, lasken. Aika kuluu, asema hiljenee. Ympäröivä pimeys tiivistyy sakeaksi seinämäksi. Jännittynyt odotus vaihtuu pikkuhiljaa hiipiväksi huoleksi ja pettymykseksi. Eddie. Ainoa kiintopisteeni paikassa, mikä tulisi olemaan kotini seuraavat kolme kuukautta. Hollanti, Holland, The Netherlands.

Continue Reading

Välimeren turkoosit aallot

Mistähän johtuu, että usein äärirajoilla kokee olevansa eniten elossa? Kun pakkanen ja viima ovat kohmettaneet kasvot niin, että artikulointi muistuttaa vain haaleasti puhetta. Kun aamutreenissä vetää niin kovaa, että hikipisarat sumentavat näkökentän. Kun hiihtoladulla painaa verenmaku suussa ja huutaa mielessään ”Havuja perkele!” Kun kesäaamuna korvakäytävät täyttyvät valtaisalla lintujen konsertilla. Kun sade piiskaa vaakasuoraan kuin halkaistakseen kahtia. Kun Välimeren turkoosit aallot lyövät rantaan ja kirkkaat värit porautuvat otsalohkoon.

Continue Reading