creativity and inspirations
osa 2
Edellisestä Tallinna-postauksestani kerkesi vierähtää tovi jos toinenkin. Kävi nimittäin niin, että minusta kehkeytyi syksyn aikana ihan mahdoton reissunainen. Viikot ovat olleet aika ajoin niin vauhdikkaita, etten tunnista omaa elämääni.
osa 1
Meillä on mieheni kanssa ollut jo useiden vuosien ajan tapana juosta parin päivän mittaisia taidemaratoneja sopivan tilaisuuden tullen. Lapsukaisemme eivät ole enää mitään vaippapyllyjä, mutta eivät myöskään vielä niin varttuneita ja arkisista elämäniloista kyllikseen ammentaneita, että jaksaisivat innostua loputtomasta määrästä taidetta. Toki he silloin tällöin lähtevät suosiolla näyttelyihin mukaan, mutta tällaiset viikonlopun mittaiset taiderietastelut ovat kertakaikkisesti vielä lasten kohdalla out of question. Emmekä pane tätä ollenkaan pahaksemme. Niinpä jätämme heidät toisinaan kotiin, lupaamme pizzarahaa ja leffailtaa ja sillä hyvä. Tälläkin kertaa lähdimme siis hyvillä mielin matkaan kaksin, suuntana Tallinna.
Olemme laskeutuneet arkeen. Emme olisi halunneet vielä, emme toden totta, vaikka syksyn tulo ja arjen kyytiin solahtaminen onkin sujunut ihmeen mutkattomasti. Vain hetki sitten, lomaltapaluupäivänä pulahdimme (kaihoisasti) hotellin altaan viileyteen, tankkasimme itseämme paksulla kermaisella jogurtilla ja kullankeltaisella vuoristohunajalla.
Jos säikähditte viime postauksen jälkeen, että ihanko sitä ollaan täällä elämään uupuneita ja unfollaamassa kertakaikkisesti kaikkea, niin kerronpa vain, että täällä voidaan taas oikein mainiosti. Katse on suuntautunut yläviistoon. Luvassa on edelleen paljon vaakatasossa itsensä ja auringonsäteiden keräilyä, lämpöä ja kaikenlaista ulkoista ja sisäistä öljyämistä. Vielä hetken kuitenkin keräilen itseäni takapihalla mustarastaan säestyksellä ja valmistaudun lentoon lähtöön voimia vaativan siirtymäriitin – mitä kutsutaan pakkaamiseksi – myötä.
“Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia – eikä se liity mitenkään seksiin. Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”