Juhlan aika

Kesäkuun alku saa väistämättä tuntemaan kuplivaa iloa. Koulut ovat ohi tältä erää ja koittaa kesän mittainen vapaus. On juhlan aika.

Edessä on pitkä ja ihana loma, jolloin huumaava nuoruus valvottaa yöt läpeensä (myös meitä vanhempia). Lasten iloon on helppo yhtyä. Askel on riehakkaan kevyt. Vuosi sitten samaan aikaan tartuin Maaret Kallion haasteeseen kirjoituksessani #olisinpatiennyt. Ja tässä sitä taas ollaan, keväästä ja nuoruudesta vetistelemässä.

Juhlapäivä päätettiin arvoisellaan iltapalalla. Kotiuduimme ystäviemme lapsen ylioppilasjuhlista suussa sulavan @muurilla mustaherukka-mascarponekakun kera.

Juhlapäivää edeltää huolellinen valmistautuminen. Hiusten pesu ja kynsien lakkaus. Lapset ottavat hirveää pulttia kolhiintuneista kynsilakoista. Ihmekös tuo jos kolhiintuvat, kun lakkausta suoritetaan takapihalla pallon potkimisen ohessa.

En itsekään malta kuivatella kynsiä niin, etteikö niihin tulisi naarmuja ja myttyjä. Tällä kertaa saldona on viisi hyvää, kaksi vähän lommoista, kolme kelvottoman näköistä. Näillä kuitenkin mennään. Arvostan liikaa yöuniani, että tuhlaisin valmistautumiseen enempää aikaa. Sitä paitsi lapsia lainatakseni ”mitä välii, kuka sua edes katsoo?” Lohdullista tämä keski-ikäisen elämä; voi jo vähän höllätä ja repsahdella. Keskittyä olennaiseen.

Kolmen nuoren naisen perheessä käy usein niin, että vessavuoroa joutuu jonottamaan. Peilistä katsoo yhtä aikaa useampi silmäpari. Lasten syntymän myötä alkaneet yhteiset vessareissut eivät ota vieläkään loppuakseen. Varsinkaan kiireisinä aamuina kun kaikkien pitää olla yhtä aikaa lähdössä. Mutta en valita. Helppoahan tämä jo on. Mielessä ovat edelleen elävinä ne vuodet kun minulla oli kainalossa kolme pientä mekkoihin puettavaa tyttöä, kolmet harjattavat ja letitettävät hiukset. Siinä saattoi vähän kahvi jäähtyä. Nykyään pääsen helpommalla. Vaatteiden silityksen jälkeen saan käyttää kaiken liikenevän ajan itseeni. And God knows, se tulee tarpeeseen!

Kaivan kaapista korkokengät, edelliskesäisen juhlahaalarin. Iloitsen kiinni menevästä vetoketjusta. Illalla rasvatut kantapäät ja värjätyt varpaankynnet tervehtivät ujoina uutta kesää. Pujotan ranteisiini hopeisia renkaita. Kirkas kilinä yrittää kai kertoa, että niitä on liikaa. Suljen korvani. Tänään saa helkkyä ja kimaltaa.

Koulun sali on muuttunut tuoksuvaksi kukkamereksi. Hajuvettä ja kesämekkoja. Hetki on ladattu odottavilla ilmeillä ja jännittyneellä supinalla. Suvivirren herkistämät vanhemmat pyyhkivät silmiään. Lapset nolostevat kyynelehtiviä. ”Äiti, onks sun pakko?”

Näihin hetkiin tiivistyy niin paljon. Vuosi vuodelta pidemmiksi venyvät lapset saavat tajuamaan ajan kulumisen. Arki on vaihtunut jatkuvasta huolehtimisesta, kieltämisestä ja riitojen ratkomisesta niihin hetkiin, kun lapset katsovat sinua samalta korkeudelta ja keskustelevat kanssasi sujuvasti eduskuntavaaliehdokkaista tai ilmaston lämpenemisestä. Esimerkiksi.

Koululta suuntaamme jo vuosien perinnettä jatkaen Bulevardille, kohti Ekbergin ylellistä tunnelmaa. Tuossa miljöössä tunnen itseni asteen verran elegantimmaksi, mikä sopii täydellisesti tällaiseen juhlapäivään. Katson ylpeänä lapsiani. Aamulla kiireessä kiharretut hiukset, juhlasalissa rypistyneet mekkojen helmat. Niin ihania ja kauniita!

Lämmin suositus juhlapöydän kruunuksi @muurilla kakut!

Sydämeni pakahtuu onnesta ja ylpeydestä. Tänään minä, oman elämäni kuningatar, kolhuisine kynsilakkoineni ja repsahduksineni ja nämä nuoret, täydellisen ihanat kukkaan puhjenneet neidot, aiomme ottaa kesän avosylin vastaan.

Pyyhimme croisantin murut suupielistä.
Askelissa kepeä juhlan tuntu.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *