Amos Rex

Amos Rex Lasipalatsi

Joulukuun 27. päivä valkenee Espoossa harmaana ja loskaisena. Maisema on alhaalla roikkuvien pilvien ja kostean sumun täyttämä. Syksyn raskaasta apeudesta ei kuitenkaan ole tietoakaan, niin onnelliseksi tuo joulua ennen satanut lumi tekee mielen. Päivien pitenemisen tuntee vielä selkeästi enemmän korvien välissä kuin päivissä. Se helpotus, kun on jälleen kerran rämmitty läpi pilkkopimeän syksyn ja selvitty yli talvipäivänseisauksen. Ilahduttu joulusta ja ansaitusta tauosta. Suunnattu katse jo kohti etäällä häämöttävää kesää.

Amos Rex Lasipalatsi

Mikä täydellinen päivä kuluttaa aikaa taide-elämysten parissa sisätiloissa. Tämän olivat tietysti todenneet myös sadat muut Amos Rexiin jonottavat ihmiset. Jo monta pitkää kuukautta olen odottanut jonojen hälvenemistä tai sitä sopivaa hetkeä, kun on aikaa jonottaa ilman että kaikki tekemättömät työt painavat niskaan. Joululoma tarjosi tähän sopivan tilaisuuden. Toki tuo näyttelyn lähestyvä loppukin patisti vihdoin liikkeelle.

Olimme siis henkisesti varautuneet jonottamiseen, enkä antanut edes kymmeniä metrejä kiemurtelevan ihmisletkan häiritä hyvää mieltäni. Sitä paitsi Helsingin keskustassa jonottaminen tarjoaa oivallisen tilaisuuden ihmisten tarkkailuun. Pitkän jonon hännillä, alennusmyynteihin kiiruhtivien ihmisten keskellä, hyrisin lapsenomaisesta mielihyvästä ja jännityksestä. Hyvää mieltäni lisäsivät myös muutamat turistit, jotka pysähtyivät juttelemaan ja kohteliaasti tiedustelemaan syytä jonotukseen. Lapseni ihmettelivät pariinkin otteeseen, miksi kaikki tulevat puhumaan juuri minulle, mutta kuopukseni totesi sitten viisaasti, että “varmaan siksi että sä äiti hymyilet kaikille”. Ja miksipä en hymyilisi, tänään olen jostain syystä vain niin pökerryttävän onnellinen. Onnellinen siitä, että nämä ihanat taukoamatta höpöttävät nuoret ihmisen taimet lähtivät mukaani uppoutumaan taiteen maailmaan. 

Perheen esikoinen kävi katsomassa uuden Amos Rexin avajaisnäyttelyn lukioluokkansa kanssa ennen joulua ja hehkutti sitä kovasti. Tämän johdosta perheen nuoremmat teinit lähtivät mukaan vikisemättä ja mielellään. Ihan aina nämä museokäynnit eivät nimittäin ole herättäneet yhtä varauksetonta intoa. 

Amos Andersonin taidemuseo avautui uudistuneena Aamos Rexinä Lasipalatsin aukion maanalaiseen uudisrakennukseen elokuussa. Liikehuoneistoja, ravintoloita ja elokuvateatterin sisältävä, alun perin tilapäiseksi rakennukseksi suunniteltu Lasipalatsi valmistui vuonna 1936 olympialaisten kisavieraita palvelemaan. Rakennuksen suunnittelusta vastasi arkkitehtuuriopiskelijakolmikko Viljo Revell, Heimo Riihimäki ja Niilo Kokko. Rakennus on aikansa arkkitehtuurin tyylipuhdas edustaja, todellinen funkkishelmi, kerrotaan museon esittelyssä. Ansiokas peruskorjaus pari vuosikymmentä sitten palautti sen Helsingin arvorakennusten joukkoon. Amos Rexin taidemuseo täydentää tätä ja antaa Lasipalatsille virtaa pitkälle tulevaisuuteen. Teräsbetoniset paikalla valetut kupoliholvit kattavat uudet näyttelysalit. Museon eri suuntiin avautuvien kattoikkunoiden kautta syntyy yhteys maanalaisen museon ja ympäröivän kaupungin välille.

Amos Rex Lasipalatsi

Tällaiselle esteetikolle jo rakennus sinänsä on elämys. Museokaupan valaisimet, punaruskeiden laattojen täplittämä lattia, alakerran valkoinen avara aulatila, koristeellinen katto, kattoikkunat, käytävien tummat puupaneloinnit virittävät aistini äärimmilleen vastaanottamaan taide-elämystä. 

Amos Rex Lasipalatsi

Ensimmäiseen salin Black Waves -teos imaisee heti mukaansa, rauhoittaa mielen, saa hengittämään aaltojen tahdissa. En ole juurikaan digitaalisen taiteen tai installatioiden suuri fani, tai oikeastaan, en ollut ennen tätä kokemusta. (Täytyy muuten mainita, että myös Kiasmassa vielä hetken esillä olevat Ann Veronica Janssensin elämykselliset teokset ja osallistumaan houkutteleva installaatio ovat lumoavia, niistä muutamia kuvia edellisessä postauksessani sekä instassani.) Nyt pysyin hädin tuskin nahoissani, niin innoissani olin. Ja miten ihana olikaan jakaa tämä kokemus kahden yhtä innoissaan olevan lapsen kanssa.

teamLab, Black Wave, Amos Rex Lasipalatsi
teamLab, Black Wave

Tätä kokemusta on vaikeaa kuvailla, niinkuin kokemuksia ylipäänsä. Kuvat tai videot antavat vain haalean aavistuksen siitä maailmasta, mikä näyttelyssä aukenee.

Teemat ovat iänikuisia, kuten taiteessa usein. Japanilaisessa modernissa taiteessa vesi, aaltojen liike, joet ja järvet on kuvattu usein viivojen muodostamina sarjoina. Black Waves -teoksen aaltojen viivasto, valkoisten pärskeiden kolmiulotteinen maailma imaisee sisäänsä, saa ääriviivat häviämään.

teamLab, Graffiti Nature, Amos Rex Lasipalatsi
teamLab, Graffiti Nature
teamLab, Graffiti Nature, Amos Rex Lasipalatsi
teamLab, Graffiti Nature ja mun murut.

Graffiti Naturen lumoava maailma häikäisee. Kukat puhkeavat kukintoon, kun maltat seisoa paikallasi, mikä on haaste tuossa värejä ja muotoja vilisevässä tilassa. Eläimet moninkertaistuvat syötyään toisensa. Perhoset ja linnut lentelevät ympäriinsä vierailijoiden värittäminä ja skannaamina. Lapset riemuitsevat seuratessaan omien luomustensa lentoa ja liikkeitä. Tila lumoaa ja saa heittäytymään värien ja muotojen mukana sadunomaiseen tunnelmaan.

Näyttely on kuin suuri leikki, moniulotteinen kokemus, mikä saa tuntemaan puhtaan lapsekasta riemua.

Pelkäsin hiukan etukäteen tungosta, tönimistä ja ahtautta, mutta ei. Ihmiset on annosteltu hyvin ja tilat tuntuivat jopa väljiltä. 

teamLab, Amos Rex Lasipalatsi

Viimeisessä huikaisevan hienossa salissa kiemurteleva jono meinasi jo puskea harmistumista pintaan, mutta tilan maaginen tunnelma vei nopeasti mukanaan. Lattiasta kattoon virtaavat muodot, musiikki ja katossa seikkailevat valopyörteet pakottivat kääntämään katseen ylöspäin, houkuttelivat makaamaan lattialla oleville patjoille. Jono liikkui nopeasti eteenpäin kohti viimeistä näyttelysalia, minne päästettiin vain 25 ihmistä kerrallaan. Viimeinen installaatio on huikean hieno. Niin hieno, että päätimme oitis piiloutua lasten kanssa tilaan katsomaan esityksen samantien uudelleen. Luovuimme kuitenkin nopeasti suunnitelmasta näläntunteen pakottaessa meidät poistumaan vihdoin näyttelystä. (Miten kaiken sen jouluruuan ja urakalla tuhottujen suklaarasioiden jälkeen ylipäänsä voi olla nälkä…)

Amos Rex, teamLab

Love, love, love it!

You may also like

1 kommentti

  1. Näyttää kyllä kuvienkin kautta upealta ja livenä varmasti vielä mahtavampi elämys! Harmi kun en itse ehtinyt tuolla käydä 😕

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *