Aivot hälytystilassa

Ruiskaunokkeja ja unikkoja Aalto-vaasissa

Epäilen happimyrkytystä. Endorfiinien tuottamaa humalatilaa. Ehkä tuo Kaapelitehdas onkin minulle liikaa. Yli-inspiroidun, en mahdu ääriviivojeni sisään.

Kaikki nuo pyörämatkan aikana verkkokalvoille pomppaavat kuvat ja värit: yllättäen eteen hyppäävät valopylväät, kukkien täplittämät pellot. Ruiskaunokit, nuo hahtuvaiset hepsankeikat, unikkojen huumaava puna. Pikkuruinen linnunluinen tuulta vasten puskeva mummo lepattavassa takissaan. Länsiväylän toisella puolella tököttävät purjeveneiden mastot ja tuon pilvenpiirtäjän taivasta kohti levenevä huippu, kalteva seinäpinta. Jonain päivänä se romahtaa. Naps vain, ja siinä sitä sitten harotaan ihmeissään harmaantuvia hiuksia. Mietitään, että mitäs se höpsö nainen tästä sanoikaan?

Ajaudun niin helposti sivuraiteille. Eksyn reitiltä. Leppäkertuntie? Miten söpöä! Yritän päästä kartalle. Tarkistan pikaisesti meilini. Piip. ”Onnistuisiko tarjous ensi viikon alkuun?” Piip. ”Koska sä tuut kotiin äiti?” Piip. ”Mitä me syödään?” Tekisi mieli mennä maahan makaamaan, piiloutua terälehtiin.

Ruiskaunokkeja ja unikkoja

Aivotutkijat Minna Huotilainen ja Mona Moisala puhuvat eilisessä (HS 23.8.2018) artikkelissa ADT-tilasta (attention deficit trait), missä ihmisen keskittymiskyky on heikko. Kyseisessä tilassa ihminen muun muassa reagoi tavallista herkemmin erilaisiin keskeytyksiin. Mieli on kuin jatkuvassa palohälytyksessä, koko ajan valmiina tarttumaan hätätehtäviin. Keskittyminen yhteen asiaan ei onnistu millään. Vaikka tilanne olisi rauhallinen, ihminen keskeyttää itse itsensä tarkistamalla sähköpostia tai selaamalla nettiä. Aivotutkijoiden mukaan yhteiskuntamme on täynnä tällaisia ihmisiä.

Nostan kädet pystyyn tunnustuksen merkiksi. Mieleni on ylikuormittunut, aivot hälytystilassa. Ratkaisuksi tarjotaan uskallusta olla tavoittamattomissa, keskittyä, syventyä, rentoutua. Neuvoksi jakaa päivä neljään eri jaksoon.

Päivä aloitetaan virtausjaksolla. Tämä hetki tulee pyhittää keskeytyksettömään tärkeimpien asioiden tekemiseen. (Rakastan tätä jaksoa! Tekemiseni saattaa toisinaan venyä huomaamatta koko päivän kestäväksi virtausjaksoksi…)

Silppujakso taas on varattu niille ei niin inspiroiville, must-do tehtäville. (Taidan inhota juuri tätä osiota. Kyseiset tehtävät saavat minut aktiivisesti suunnittelemaan assistentin palkkaamista.)

Empatiajakson tavoitteena on muille antaminen. Se voi liittyä joko töihin tai läheisiin, elämäntilanteen ja tarpeen mukaan. (Tuli vain mieleeni, että vielä muutama vuosi sitten, pikkulapsiaikana oli koko elämä yhtä empatiajaksoa. – No, siitäkin selvittiin jotenkuten hengissä.)

Ennen yötä on tärkeää varata aikaa myös rauhoittumisjaksolle. Aivotutkijoiden mukaan tarvitaan vähintään kaksi tuntia, että keho ja mieli asettuu lepotilaan. (On tässäkin haastetta kerrakseen. Piiloutua leppoisasti rauhottumaan kirjan kanssa pyykki- ja tiskivuoren sekaan.)

Ruiskaunokkeja ja unikkoja Aalto-vaasissa

Vaikka olen yrittäjä ja pystyn pitkälti itse vaikuttamaan päivieni kulkuun ja rytmiin, pitävät arjen realiteetit mielen kiireisenä. On kuitenkin lohdullista tietää, että pystymme itse vaikuttamaan pienillä valinnoilla aivojen kuormitukseen ja jaksamiseen. Tutkijoiden mukaan ADT ei onneksi ole pysyvä tila. Aivot elpyvät, jos niiden antaa rauhoittua.

Ei siis aihetta paniikkiin, jos tunnen, että tänään olen itselleni liikaa. Huomenna keskityn kukkien tuoksuun, rauhoitan aivojeni kiihkeää paloa.

You may also like

8 kommenttia

  1. Huomaan itsekin välillä, että en pysty keskittymään just siihen mitä on tekemässä. Sitä harhautuu selaamaan puhelinta, tai tekemään jotain muuta ei niin oleellista. Aivot saa nykypäivänä niin paljon informaatiota päivän aikana, että välillä ei tiedä mitä pitäisi ajatella. Rauhoittuminen etenkin iltaisin on tosi tärkeää! Pitäisi ottaa oikein tavoitteeksi, että ei katsoisi ruutuja enää klo 22 jälkeen. Olisi varmasti parempi tavoite olla katsomatta jo klo 21 jälkeen. Aina se ei vaan onnistu, kun teen vuorotyötä ja olen ilta-/yö-ihminen, varsinkin kesällä. Iltojen pimetessä väsymys iskee aiemmin ja hyvä niin! 🙂

    1. Tuo ruudussa kiinni roikkuminen taitaa olla haaste lähes jokaiselle. Tai töiden tekeminen yömyöhään. Pahoja tapoja, mistä pitäisi päästä ehdottomasti eroon. Paitsi tietysti kun on vuorotyö! Koti-iltana ruudut kiinni, kirja käteen ja ajoissa sänkyyn!

  2. Ihana teksti. <3
    Jäännysein itse pohtimaan näitä, ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jo se, että herään tunnin aikaisemmin mitä mun ”on pakko”, pääsen ihan eri tavalla kiinni päivään. Kiire ja lapsille tiuskiminen pilaa kaikki päivät on se sitten maanantai tai sunnuntai.

    1. Tuo aikaisemmin herääminen on muuten hyvä idea! Kävin vuosi sitten aamujoogassa ja spinningissä. Oli ihana tunne tulla kotiin, kun muut vasta heräilivät aamutoimiin. Ihanaa että muistutit näistä aamun tunneista! Se myöhään hereillä roikkuminen ei ehkä olekaan parasta omaa aikaa..

  3. Ensinnäkin ihnat kuvat ja kukat <3
    Itseelänikin on tuota havaittavissa ja monestikin, että keskittyminen herpaantuu ja tulee tehtyä ihan muuta kuin pitäsi, esim se kännyn läprääminen.
    Tuo lepohetki olisi oikeasti todellä tärkeä, oma aika ja rauhoittuminen ei pelkät yöunet.

    1. Kiitos! Miten helposti tuo saamarin kännykkä viekään mukanaan, kun siihen on niin helppo tarttua heti kun ajatus lähtee karkailemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *