Elokuu ja alun tunnelma

Kalenteri, syksyn värejä

Elokuu. Elokuu on uusien mahdollisuuksien kuukausi. Vaikka lämpömittari näyttää kesäisiä lukemia, on ilmassa viileyttä ja syksyihin kuuluvaa lähdön tunnelmaa. Tai alun tunnelmaa. Uutta energiaa, uutta rytmiä ja ryhtiä. Touhukasta toimintaa, pönäkkää asioihin tarttumista.

Lasten koulutarvikeostoksilla mukaani tarttui ihana kultaisin numeroin ja kultareunaisilla sivuilla varustettu kalenteri. Tärkeiden asioiden kalenteri. Vakavasti otettavan suunnittelijan kalenteri. THE Kalenteri! Täällä tämä kalenteri nyt odottaa pätevänä merkintöjä ja muistiinpanoja.

Suu muikeana syksyä kohti. Iholla kesän väri – ja oih, minkä kesän! Mikä lämpö ja värien loisto! Trooppisia kesäiltoja ja öitä, iholle tiivistyvää kosteaa kuumuutta, paahteisia kallioita ja lämpöistä asfalttia paljaita jalkapohjia vasten. Jokailtaiset pyöräilyt lasten kanssa kukkivan niityn reunustamaa tietä rantaan. Tyyni veden pinta, horisonttiin laskeutuva kultaiseksi värjäävä aurinko. Kaislikossa rauhaisasti lipuva joutsenpariskunta. Mikä zen tuohon kansallisromanttiseen kuvaan tiivistyykään. Myöhään rannoilla viihtyvät perheet, vimmaisesti jokaiseen hetkeen tarttuen. Lämmintä – aah, aidosti lämmintä merivettä! Samettista linnunmaitoa, mikä poimuttuu keveästi liikkeiden tahdissa. Laiturilla melskaavia lapsia, pelkkää kättä ja jalkaa, naurua. Ympäriinsä roiskuvia pisaroita, pirskahtelevia loputtomia kesäöitä. Pellon laidalla käyskentelevä hirvi, kuin luonto-ohjelmasta poimittuna. Tyynen rauhallisena ruokailemassa, liikkeet hidastetusta filmistä. Valtaisa tumma silhuetti piirtää kunnioitusta herättävää muotoa hämärtyvään iltaan. Ja ne ampiaiset, kymmenet tai jopa sadat ampiaiset – mutta ehkä ei nyt muistella niitä…

Tämä kesä on ollut kesien kesä, lapsuuden hellekesä, KESÄ isolla K:lla. Ja miten tarpeeseen tämä kesien kesä tulikaan kaikkien viileiden kesien jälkeen.

Kesäinen kukkaniitty

Kultareunainen pilvi taivaalla, meren rauhalliset aallot

Tuulessa heiluvat kesäheinät

Ja miten tällaisen kesän jälkeen voikaan avosylin toivottaa syksyn tervetulleeksi. Ihanat viilenevät päivät, mitkä kutsuvat metsälenkille. Kirpeän kuulaat yöt, kun pussilakanoiden sisään pitää pujottaa taas peitot ja jalkoihin villasukat. Villasukat ja minä olemme läpi vuoden erottamattomat, mutta myönnettäköön, että tänä kesänä sukkani ovat olleet lähietäisyydellä jalkopäässä odottamassa kylmeneviä iltoja. Pimenevät illat viltin sisään käpertyneenä. Ja se jokavuotinen (liian nopeasti laantuva) into suuunnitella kodin syyssiivousta, vihdoinkin niiden saunan pintojen käsittelyä, olohuoneen seinän maalausta – olisiko se väri sittenkin Rooibos? Jokohan nyt olisi oikea hetki edetä suunnitelmien asteelta toteutukseen saakka? Vai antautuako ilmassa leijailevaan kypsyvien omenoiden tuoksuun, hukuttautua tummien iltojen myötä punaisen eri sävyihin?

punainen heinäkasvi

punainen kallion raossa kasvava kasvi

Syksyn mukana saapuu myös suloinen alakulo. Onko se sitten luopumisen tuskaa, kun heitetään hyvästit raukeille hitaille aamuille, takapihalla nautituille aamiaisille, pitkille valoisille illoille ja öille? Hiukan kauhistuttaa jo vauhdilla lähestyvä vaativana rullaava arki. Töiden, harrastusten, ruanlaiton, kuskailujen, kiireen ja aikataulujen täyttämät päivät.

Ymmärrän niin hyvin Nuuskamuikkusta, joka aina syksyn tullen lähtee etelään.

“Lähden etelään saadakseni olla yksin. Sieluni vaatii sitä täällä vietetyn ajan jälkeen, samoin kuin sieluni vaatii täällä oloa yksinäisyyden jälkeen”, toteaa Nuuskamuikkunen.

Etelään lähdön sijaan juttelen metsäpolkujen heinätuppaille, takapihalla törröttäville urhoollisesti pystyyn lakastuneille kukille. Hauraat ja samalla niin elinvoimaiset. Omituisesti vääntyneet, kuivettuneet ja eri suuntiin hapuilevat varret, jotka päättyvät yllättäviin muotoihin ja hahmoihin. Miten suuresti ne inspiroivatkaan!

lakastuneita päivänkakkaroita iltahämärissä

Maalaan vimmaisesti syksyn värejä, tavoittelen elävää viivaa. Myttyjä, ryttyjä, epämääräisiä muotoja, epämuotoja. Väsyneitä lehtiä, risteileviä haarakkeita. Mennyttä, uusiutuvaa. Kiehtovia lehtivihreän ja ruskeiden runkojen reittejä. Punaisempaankin punaista!

En aio lannistua kiireenkään keskellä. Piiloudun kallion koloihin ja hengitän mullan tuoksua.

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *