Deadline ja kirpputorien aarteet

Vanha valokuva-albumi ja palkintolautanen

Tiedättekö ne hetket, kun pitäisi paahtaa täysillä, deadline lähestyy vääjäämättä ja kaikki energia tulisi suunnata käsillä olevaan työhön? Sanotaan nyt vaikka to-do-listalla oleviin hakemuksiin, tarjouspyyntöihin tai laskutukseen. Ei siis niin luoviin juttuihin. Juuri näillä kiivailla kuolemanviivan hetkillä minulle iskeytyy toisinaan jarrut päälle. Kertakaikkisesti. Mieleen tulee hirveä määrä kaikkea muuta juuri sillä hetkellä tuikitärkeää HETI toteutettavaa askaretta.

Täällä sitä nyt haahuillaan  päämäärättömästi itsekseen kiukutellen, pystymättä tarttumaan oikein kunnolla mihinkään toimeen. (Suunnittelutöiden kanssa ei jostain syystä tätä kiukuttelua ilmene.) Toki tähän liittyy pieni stressinpoikanenkin, mikä saattaa valvottaa toisinaan öiseen aikaan suunnittelemassa maata mullistavia projekteja. Pimeässä maatessa kulkeutuu makuuhuoneessa vaeltelevien puiden varjojen mukana mitä ihmeellisimpiin sfääreihin. Työt jää niin sanotusti päälle.

Kirpputorien aarteita

Sen sijaan, että ryhtyisin aamulla herättyäni paahtamaan työni äärellä, olen yön hämärinä tunteina kehittänyt itselleni agendan, joka ei kestä päivänvaloa. Koko ajan pitää maanisesti touhottaa. Asiaa ei helpota tietenkään se, että stressaantuneena ja juurikin tietysti näin syksyisin, saattaa päälle rynnistää myös jonkin sorttinen kiertelevä räkätauti seuralaisenaan moukarin lailla jyskyttävä päänsärky. Nämä sitten yrittävät parhaansa mukaan viedä jalat alta ja tainnuttaa vaakatasoon. Huom, yrittävät.

Tästä kaikesta kaoottisuudesta ja päälle iskevistä flunssapöpöistä huolimatta, on deadline minulle pyhääkin pyhempi asia. Siitä ei jousteta, siitä ei myöhästytä. Saatan kasata itselleni vuoren korkuisen urakan, ja selviytyä siitä kunnialla. Kaikista levottomina poukkoilevista ajatuksista huolimatta.

Luulenpa, että tämän johdosta voin nimittää itseni deadline-kuningattareksi. Palkitsenkin itseni oitis tästä mestarillisesta oivalluksesta ja nimityksestä muutama päivä sitten hankkimallani hopealautasella. Vastaani tuli nimittäin kirpputorilla kertakaikkisen ihana pieni aarre. MESTARI-lautanen.

Kirpputorien aarteita; Mestari-lautanen ja vanha valokuva-albumi
Kirpputorien aarteita; Mestari-lautanen ja kuningatarten (ainakin melkein) valokuvia. Albumi on nuoruuspäivien kirppislöytö Tukholmasta.
Kirpputorien aarteita; Mestari-lautanen ja vanha valokuva-albumi
Vanhat valokuvat kellastuneilla albumin lehdillä kuljettavat väistämättä toiseen aikaan. Millainen elämä näillä naisilla olikaan, millaisia huolia ja toiveita?
Kirpputorien aarteita; Mestari-lautanen ja vanhoja kirpputorilöytöjä
Kirpputorien aarteita vuosilta 1913 ja 1946.

Olen harrastanut kirpputorien aarteiden metsästystä koko ikäni, mutta viime vuosina pysynyt hyvinkin maltillisena hankintojen ja käyntien suhteen. Kuten kaikki trendinenät kuitenkin tietänevät, on kirppistely (jälleen kerran) uusi musta. Tästähän jo viime postauksessani höyrysinkin Stellan ja Annan koteja ylistäessäni.

Nyt kun minulla on tämä järisyttävän suloinen pieni lautanen  aion peilailla siitä kuvaani Mestari 110m aitaj. -teksti kaiverrettuna sieluni sopukoihin palkiten itseni milloin mistäkin mestarillisesti suoritetusta asiasta. Ja niitähän toki riittää. Yhtä aitojen ylitystä (ja alitusta) koko elämä.

No mutta, täällä sitä vain muina miehinä näpytellään tekstiä, (missä ei ole päätä ei häntää) ja ollaan olevinaan menestyvää bloggaajaa, vaikka aika kiitää silmissä ja työ odottaa valmistumista.

– Ja se deadline, se on tiedättekö tänään.

And I will make it!

You may also like

7 kommenttia

  1. Tuttu tunne, se on kumma juttu, että kun deadline lähestyy niin kaikkea muuta tulee mieleen. Itse myös harrastan kirpputoreilla käymistä, välillä kyllä löytää ihania aarteita.

    1. Juu, aika moni työ jäis valmistumatta jos sanottais, että tee kun kerkeät ja huvittaa. 😉

  2. Ai että miten tuttu tunne – kummasti kuitenkin se deadline aina jotenkin motivoi. Olen ihan samanlainen siinä, että dediksestä ei jousteta! Ja ai että nuo miesflunssat, ne saisivat painua jonnekin syvälle hanuriin 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *