Vaikka tämä blogi ei nyt varsinaisesti olekaan mikään ruokablogi, enkä minä varsinaisesti mikään viiden tähden kokki, kirvoitti alkuvuonna postaamani tomaattikeiton resepti tutuilta vuolaasti kiitoksia. Oli kuulemma pelastanut monen perheellisen viikkoruokalistan. Tuo kyseinen keittohan on siitä ihmeellinen kasvisherkku, että se maistuu myös lapsille. Tämä on testattu useaan otteeseen täällä kotinurkillakin. Meidän neidit saattaa vetää kattilassa olevan keiton koulun jälkeen ihan vain välipalaksi. (Vaikka olisin tarkoituksella tehnyt sitä suuren satsin tulevia kiireisiä työpäiviä ja lounaita silmällä pitäen…)
Kyseistä keittoa on tullut tehtyä niin usein, että välillä pitää heittää kehiin jotain muuta yhtä helppoa ja maukasta. Näin äkkiä rynnistäneen kesän lämmössä tekee mieli syödä salaatteja ja ruokaa, mikä ylipäänsä jättää olon kevyeksi. Salaattien rinnalla tekee toisinaan kuitenkin mieli jotain ruokaisan lämmintä, mutta kevyttä pöperöä. Ehkä se on se ajatus oikeasta ruoasta, siitä että sitä on pelkän nopean pilkkomisen sijaan (rakkaudella) valmistettu. Mene ja tiedä.
Tämä ruoka ei kylläkään kelpaa lapsille, vaikka en ymmärrä miksi. Eikä tämä parane lämmittämällä, niinkuin keitot usein. Kannattaa siis tehdä sen verran kuin syö, ja nauttia kertaistumalta.
Tässä ohje nopeaan ja kevyeen kesäruokaan.
Kevyt Kesäkurpitsawokki
- kesäkurpitsa
- pari valkosipulinkynttä
- mausteita mm.soijaa, paprikajauhetta, currya, chiliä, pippuria
- lisukkeiksi: siemeniä, pähkinöitä, yrttejä, porkkanaa, paprikaa, mifua, tofua, lihaa, juustoa
- tomaatteja, basilikaa, mustapippuria, oliiviöljyä
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa päät pois. Raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Tässä kohtaa kaikki oikeat kokit taitavat valuttaa ylimääräiset nesteet raasteesta pois kietomalla mössön astiapyyhkeeseen. Mutta koska minä en ole oikea kokki, eikä työpäivän aikana ole aikaa valutella, en viitsi vaivautua. Sitäpaitsi kesällä tarvitaan nestettä!
Kuori pari valkosipulinkynttä ja kuullota ne pannulla öljyssä. – Onkohan muuten mitään ruokaa, mitä valkosipuli ei tekisi vieläkin herkullisemmaksi? Heitä kesäkurpitsaraaste joukkoon. Ruskista pannulla suht kovalla lämmöllä nopeasti. Mausta soijalla, pippurilla, paprikalla, currylla tai muilla lempimausteillasi. Lisää joukkoon siemeniä, pähkinöitä, paprikaa ja yrttejä. Ruokaisamman ja täyttävämmän wokin saat kun lisäät vielä jotain proteiinia; mifua, tofua, lihaa, tai feta- tai raejuustoa. Tai vaikka kaikkia. Myös härkäpapurouhe sopii tähän hyvin. Toisinaan raastan pannulle myös pari porkkanaa. Näin wokista tulee vieläkin ruokaisampi.
Lisäksi tuoreita tomaatteja, basilikaa, pippuria ja oliiviöljyä. Jos ei mitään muuta, niin tomaatteja meiltä löytyy aina. Ja nehän pysyy parhaina ja kypsyy ihanan punaisiksi huoneenlämpöisessä paikassa, ei siis jääkaapissa. Kesätomaatit on niin ihania, että tuon wokinkin voi melkein unohtaa. Pilkottuja tomaatteja, tuoretta basilikaa, hyvää oliiviöljyä ja rouhittua mustapippuria! Aivan vastustamaton yhdistelmä!
Olen lapsesta saakka rakastanut tomaatteja. Muistan kuinka yhtenä kesänä huolella hoivattuun tomaatin taimeen tuli vain yksi ainoa tomaatti, minkä kypsymistä odotin kuin joulua konsanaan. Söimme pienen punaisen tomaatin isän kanssa puoliksi suolan ja pippurin kera.
Suhteeni kesäkurpitsaan on täysin toisenlainen. En edes muista, olenko koskaan lapsena syönyt sitä missään muodossa. Tutustuin tuohon vihannekseen vasta aikuisiällä, ja kesti aikansa, ennen kuin lämpenin se maulle – tai mauttomuudelle. Tutustumisen jälkeen käytin kesäkurpitsaa vuosia vain vihannessosekeittoihin. Jollain Kreetan lomalla sain sitten taivaallista täytettyä ja grillattua zucchinia, ja luulen, että tuo oli käänteentekevä hetki minun ja kesäkurpitsan yhteisellä taipaleella. Tuon matkan jälkeen olen valmistanut vuosien varrella useita erilaisia ruokavariaatioita tuosta vihreästä puikulasta. Kesäkurpitsa on kertakaikkisen kätevä pastan ja riisin korvike gluteenittomaan ruokavalioon. Toimii hyvin sekä raakaraasteena, että pannulla wokattuna. Ihaninta se on mielestäni kuitenkin grillattuna, ihan vain oliiviöljyllä, sormisuolalla ja pippurilla maustettuna. Tietysti tomaattien kera.