“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät”

Juna pysähtyy nytkähtäen. Outoa puhetta, sanat eivät erotu vieraasta nuotista. Asemarakennusten kylteissä versaaleilla kirjaimilla nimiä. Almelo, Hengelo, Enschede. Tasaisessa maisemassa laiduntavat lehmät ovat vaihtuneet kaikkialle levittäytyneisiin polkupyörälaumoihin. Istun asemalaiturilla matkalaukkuni päällä. Ihmiset poistuvat kovaäänisesti keskustellen yksi toisensa jälkeen kaupungin uumeniin. Poskisuudelmia vaihdetaan. Kolme, lasken. Aika kuluu, asema hiljenee. Ympäröivä pimeys tiivistyy sakeaksi seinämäksi. Jännittynyt odotus vaihtuu pikkuhiljaa hiipiväksi huoleksi ja pettymykseksi. Eddie. Ainoa kiintopisteeni paikassa, mikä tulisi olemaan kotini seuraavat kolme kuukautta. Hollanti, Holland, The Netherlands.

Loputtomalta tuntuvan yksinäisen odotuksen jälkeen Eddie saapuu – polkupyörällä tietenkin. Mustat pillifarkut, nahkatakki, silmillä roikkuva hiuspehko. Ja kaiken aikaa (tämän huomasin myöhemmin) savuava itse kääritty sätkä kädessään. Sovittelemme matkalaukkuani pyörän tarakalle. Naurattaa. Väsymyksestä harottavin silmin esitän reipasta. Väsymyksen reunoillakin tunnen kutkuttavan jännityksen.

“Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.” Tove Jansson, Muumipappa ja meri

Kolme kuukautta venyy neljäksi vuodeksi. Maisemat kiitävät ohi vaihtuvana nauhana. Lentokoneet nousevat ja palaavat. Pikkuhiljaa elämä alkaa olemaan enemmän toisaalla. Koti muodostuu ystävistä, seinät vaihtuvat vallatun tullirakennuksen kaikuvista käytävistä opiskelijoiden kimppa-asumuksiin, jonne uudet asukkaat valitaan yhteisellä päätöksellä.

Ensimmäinen syntymäpäiväni uudessa kotimaassani. Raaputan kurkistusaukkoa jäiseen ikkunaan. Sisäpuolelta. Pistän kaasupatterin päälle, hyppelen lämpimikseni. Suihkusta valuva haalea vesi ei lämmitä. Kaikkialle tunkeutuva harmaa kosteus ja tihkusade kerrostuvat ympärilleni. Ystäväni lahjoittavat minulle untuvapeiton. Kermavaahdolla koristeltua appeltaartia. Kylmyys kaikkoaa.

Nautin loputtoman pitkistä pyöräteistä, pysähtelen ympäri vuoden vihreänä loistavien jalkapallokenttien reunoille. Opin sorauttamaan kurkkuäänteen, syömään hagelslagilla päällystettyjä leipiä. Koko elämänmitan kestänyt jaottelu vuodenaikoihin, koulujen lomiin ja niiden mukaan asettuviin juhliin, suvivirren kaikuun ja valkoisten lakkien mereen muuttaa perustavanlaatuisesti muotoaan. Kesäkuu ei tarkoitakaan loman alkamista, juhannusta ei ole. Juhlinta siirtyy kaduille. Kinderoptocht, Koninginnedag ja Sinterklaas. Oranssin juhlaa ja katukarnevaaleja.

Matkoille suunnataan suunnittelematta, yövytään lentokenttien kovilla penkeillä, telttaleirissä turkoosien aaltojen pauhatessa sysimustan taivaan alla. Humallutaan nuoruudesta autobanalla ja Louvren puiston picnikillä. Valvotaan öitä punaisten lamppujen loisteessa valokuvien sävyjä etsien.

“Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.” Tove Jansson, Muumipappa ja meri

Kunnes on aika palata. Asettua takaisin neljän vuodenajan kiertoon. Tuplaikkunoiden ja eristettyjen seinien sisäpuolelle, lämpimiin taloihin. Rutiineihin, perhelomiin. Uima-altaiden ja valmiiden aterioiden läheisyyteen. Hotelleihin, missä takuuvarmasti odottaa valmiiksi pedatut sängyt ja puhtaalle tuoksuvat pyyhkeet.

Matkat pyörivät perheen ympärillä, lomapäivät ajastetaan ruoan, levon ja aktiviteettien muodostamien säännöllisten aikataulujen mukaan. Lasten syntymä lataa mielen uhkakuvilla, tekee haavoittuvaksi. Maailman ihmeet koetaan vain pintaraapaisuna, käsivarren mitan päästä.

Lähtöni hetkestä on kulunut jo puoli elämää, paluustanikin jo ikuisuus. Siitä huolimatta muistan tuon ensikohtaamisen kuin eilisen. Eddien tapaamista seurasi liuta uusia kohtaamisia, uusia elämänmittaisia ystävyyksiä. Miten suuressa roolissa kaikki uudessa kotimaassa tapaamani ihmiset olivatkaan elämäni rakennuspalikoiden uudelleenjärjestäytymisen kanssa. Kaiken sen kokemani ystävällisyyden, avuliaisuuden ja ennakkoluulottomuuden johdosta olen uskaltautunut mittailemaan maailman eri kulmia.

Maisemat muuttuvat kaiken aikaa, lapset kasvavat ja elämän keskipisteen koordinaatit vaihtuvat. Pikkuhiljaa matkat muuttuvat ja reitit palaavat ennalta määrittelemättömiksi.

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu

 

Kuvat on otettu filmikameralla kinderoptochtista, lastenkarnevaalista. Karnevaalia juhlitaan erityisesti katolisissa maissa ennen pääsiäistä edeltävän paaston alkamista. Karnevaaliperinne on erityisen vahva myös Hollannin eteläosissa, missä helmikuuhun ajoittuva juhlinta kestää useamman päivän.

 

Olen osallistunut kirjoituksellani Momondon matka-aiheiseen kilpailuun. Jos tykkäsit matkatarinastani voit äänestää blogiani Momondon sivuilla oheisen linkin kautta. Linkkiä ja postausta voi myös jakaa mielihyvin eteenpäin!

https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=2283

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *