Koti on toisinaan levoton paikka. Ainakin tällaiselle sisustamisesta kiinnostuneelle kotona työskentelevälle suunnittelijalle. On päiviä, kun pitäisi tehdä keskittyneesti töitä ja katse lähteekin harhailemaan ympäri seiniä ja yht’äkkiä huomaakin raahaavansa vaatehuoneesta sinne unohtuneita julisteita ja grafiikan lehtiä.
Rakastan varsinkin keväisin valoa tulvivaa kotia, valkoisia seinäpintoja, joita vasten kaikenväriset maalaukset ja julisteet sujahtavat vaivatta. Kevät herättää aina jonkinlaisen uudistamisen tarpeen ja muutoshalun joka pistää muokkaamaan kodin sisustustakin uuteen uskoon. Vaikka keskellä yötä. Siinä vaiheessa vuorokautta, kun päässä ei liiku enää juurikaan järkeviä ajatuksia. Ja siitä huolimatta jokin sisustuslehden kuvassa oleva yksityiskohta saattaa kiinnittää huomioni ja käynnistää never-ending sisustusprojektin. Yöthän ovat siihen parasta aikaa.
Tai kiireiset työpäivät. Kuten tänään.
Kodin sisustus ei ole koskaan valmis. Tai siis meillä ei ole. Seiniin nojailee vaihtuva kokoelma sekä omia, että muiden taiteilijoiden maalauksia ja julisteita. Toisinaan, kun perhe häipyy aamulla, levittäytyvät keskeneräiset ja valmiit maalaukseni ympäri taloa. Koti muuttuu ateljeeksi ja sekamelskaksi ja palautuu taas illalla vaihtuvien näyttelyiden galleriaksi. Välillä maalauksia ja ympäriinsä vetelehtiviä maalauspohjia kasaantuu riesaksi saakka. Onneksi olen viime viikkoina saanut sijoitettua niitä uusiin koteihin, ja seiniltäkin on vapautunut tilaa komeroissa majaileville julisteille ja grafiikalle. Siellähän niitä ei varsinaisesti pääse juurikaan ihailemaan.
Luin vähän aikaa sitten Maiju Sahan ja Netta-Natalia Löytynojan Still Life-blogista osuvan kuvauksen kodin sisustamisesta. “Viihtyisää kotia ei luoda rahalla vaan se syntyy pikemminkin ajan kanssa hitaasti tunnustelemalla, pohtimalla omia mieltymyksiä sekä yhdistelemällä ennakkoluulottomasti eri materiaaleja, tyylejä ja aikakausia.” Miten ihanan osuvasti sanottu!
Meilläkin kodin tunnelma rakentuu pitkälti elämän varrella tehdyistä hankinnoista ja matkan varrella kerääntyneistä tavaroista ja löydöistä. Lasten liikuttavista askarteluista, lomamatkoilta kerätyistä kivistä, lähimetsästä eväsretkellä löytyneestä erityisen hienosta vänkyräisestä puunoksasta. Sillä retkellä, kun mukana oli mummin leipomia pullia ja kuuma kaakao poltti suuta. Pöydästä, mikä pelastettiin roskalavalta työmatkalla 18 vuotta sitten ja raahattiin täydessä raitiovaunussa iltapäiväruuhkassa kotiin.
Toisinaan joku huonekalu tulee tiensä päähän ja on tehtävä uusia hankintoja. Toisinaan hankinnat saavat kypsyä rauhassa, joskus taas joutua kokonaan unohdetuiksi. Maailma – tai tämä meidän koti – ei tule kuitenkaan koskaan valmiiksi. Olen alkanut pikkuhiljaa olemaan sinut asian kanssa. Koti ja kodin värimaailma ja tunnelma elää ja muuttuu kaiken aikaa, kuten sen asukkaatkin.
Mustan ja harmaan aikakausi on menneen talven lumia. Kevään valo toivottaa uudet värit tervetulleiksi. Rakastan tätä ruskean paluuta sisustuksiin. Sitä lämpöä ja hehkua, mitä se levittää ympärilleen. Poltetun maan ja punatiilen sävyjä. Multaa, mutaa ja kuparin hohdetta.
Sitä tunnetta, kun takapihan luonto jatkuu sisätiloihin ja koti toistaa metsän värejä.
