Tämä päivä ei ole sapelihammastiikeri

Tänään piti olla superpäivä. – Tiedäthän, sellainen päivä, kun aamulla energiaa pirskahdellen ja malttamattomana hyppää urheilutrikoisiin ja into pinkeänä syöksyy endorfiinikuplaan. Loppupäivän liitelee mahdollisuuksien maailmassa ja laskeutuu illan hämärissä rauhaisaan viikonlopun euforiaan.

Siinä välissä loihtisi ideoita pursuten fantastisia lehtiaukeamia ja suunnittelisi visuaalisesti räjäyttävän flyerin. Tehokasta ja tuottavaa. (Suurin osahan tästä yrittäjän työstä ei tuota yhtään mitään. Siksi kai tätä kutsutaankin yrittämiseksi.)

Tähdet jylisevät ylitse, puro kihisee.
Lyön tällä kepillä näyteikkunan pirstaleiksi
ja koko maisema, kuvajainen ja tähdet
säpälöityvät jalkojeni juureen.
Tai kuten esimerkiksi
ne sadattuhannet leiskuvat sapelit
jotka kohtasivat niissä aavikon ja sen hämäriin omistussuhteisiin liittyvissä kiistoissa
yö yön jälkeen, muutamissa yksiselitteisissä mutta ornamentiikaltaan
verrattomissa kirjoissa –

Miki Liukkonen: Raivon historia

Tehokkaan päivän sijaan herään kaktus kurkussani. Kumoan kolmatta kahvikupillista elätellen toivoa siitä, että kofeiini käynnistäisi älyllisen aivotoiminnan ja työntäisi ohimoillani vaimeana vaanivan jyskytyksen jonnekin tietoisuuden ulottumattomiin. Tekohengitän Miki Liukkosen järisyttävää proosatykitystä. Verkkokalvoni tulvivat kuvia, jotka eivät tunne olemassaolevaa todellisuutta.

Päätän aktiivisesti olla huomioimatta olotilaani ja soljua päivän mukana. Harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa ja opetella mieli kepeänä olemaan vähemmän.

Lempeää loppuviikkoa.

 

Muistathan, että vielä huomiseen saakka sinulla on mahdollisuus osallistua pienen maalaukseni arvontaan.

Ystävänpäivän kunniaksi haluan ilahduttaa yhtä teistä pienellä Kuiskaus-sarjan maalauksellani. Osallistut arvontaan menemällä Instagramiin https://www.instagram.com/whellyes   ja tykkäämällä viimeisimmästä kuvasta, sekä kommentoimalla kuvan alle minkä sävyisen maalauksen haluaisit kotiisi. Maalausten värimaailma tulee luonnosta, ja ne koostuvat harmaan, ruskean ja vihreän eri sävyistä. Arvon voittajan lauantaina 17.2.2018 klo 18. IG ei ole osallisena arvonnassa. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti ja postitan maalauksen haluttuun osoitteeseen.

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *